☆ 26.7.2016 – ♰ 24.5.2017

Haluan jakaa tänne ryhmään pienen Kuutaren tarinan, nyt kun kuukautta myöhemmin olen pystynyt tarpeeksi suremaan, käsittelemään asian mielessäni ja vihdoinkin saanut myös ruumiinavauslausunnon. Ensimmäinen, harmittomalta vaikuttava oire tuli tammikuussa Kuutaren ollessa viiden kuukauden ikäinen, kun se lenkillä alkoi ”hypyttämään” vasenta takaraajaansa parin hypäytyksen verran.

Mutta aloitetaan aivan alusta. Kuutar tuli minulle kahdeksan viikon iässä, se oli mitä reippain ja iloisin pentu, todella leikkisä, meni reippaana uusissa paikoissa, oli aina uteliaana tutkimassa asioita ja rakasti repiä leluja kanssani. Hihnakäytöksen oppimisessa meni noin parisen viikkoa, suhteellisen nopeasti ja hyvin se kuitenkin vähitellen oppi, miten kävellään nätisti mukana. Eniten minua kummastutti se, että pentu ei tykännyt kävellä metsässä edes suhteellisen avoimilla poluilla, mutta en pitänyt sitä vielä sen kummallisempana asiana kun muuten pentu oli iloinen ja terve.

Kaikki meni hyvin keskitalveen asti. Jouluaatto ja uusivuosi menivät rattoisasti ja pentu matkusti kanssani junassa ja bussissa hyvin reippaana. Kaikki jotka sitä näkivät, ihastuivat siihen, eikä suotta, olihan se syötävän söpö ja ihmisrakas kuin mikä, sekä hyväkäytöksinen pieni pentu. Tammikuussa, kun Kuutar oli noin 5,5 kuukauden ikäinen, huomasin eräällä tavanomaisella lenkillä, että se hypäytti pari kertaa vasenta takaraajaansa, kantaen sitä aivan vatsassaan kiinni noiden hypäytysten ajan. Tutkin tassun läpikotaisin, en löytänyt siitä mitään kummallista eikä Kuutar raajan venyttelyynkään reagoinut, joten sekä minä että pari ystävääni ajattelivat, että ehkä ulkona oli sen verran kylmä, että sen varpaita paleli ja siksi hypäytti raajaansa pari kertaa.

Se kerta ei jäänyt kuitenkaan viimeiseksi. Se oli aina vasen takaraaja, jota se hypytti, taino tarkemmin sanoen kantoi aivan vatsassaan kiinni pitäen. Aluksi sitä ilmeni pari kertaa viikossa parilla lenkillä, helmi- ja maaliskuussa yhä useammin, kunnes lopulta huhtikuun alussa, kun Kuutar oli 8kk, oltiin siinä pisteessä että raajaa kannettiin lenkeillä joka päivä ainakin parin metrin verran. Samalla Kuutar usein ravisteli itseään. Aktiivinen ja iloinen pentu ei myöskään enää yhtäkkiä halunnut kävellä lenkeillä mukana, vaan se pisti noin puolessavälissä jarrut päälle ja hidasteli. Tässä vaiheessa hälytyskellot soivat päässäni ja varasin eläinlääkäriajan, epäillen että polvi menee pahasti sijoiltaan tai lonkka on vähintäänkin sökönä.

Eläinlääkärissä otettiin rtg-kuvat, kuvattiin kaikki mahdollinen (lonkkamaljat, selkä, polvet, varpaat, kintereet), sekä tehtiin ontumatutkimus, tutkittiin ristisiteet ja polvet (ell tekee myös virallisia polvitutkimuksia) – kaikki aivan tervettä. Lonkat aivan puhtaat, samoin polvet ”todella hyvät nollat” eläinlääkärin sanojen mukaan, ei edes nukutuksessa menneet sijoiltaan. Samalla punnittiin Kuutar, joka painoi 1,8 kiloa – oikea minikleini. Aloitettiin kipulääkekuuri varmuuden vuoksi ja Cartrophen-pistokset. Toisesta pistoksesta Kuutarelta meni seuraavana päivänä takajalkojen koordinaatio ja se oksenteli paljon, eläinlääkäri uskalsi vielä kolmannen pistoksen kokeilla viikon päästä samoin seurauksin, sekä tällä kerta Kuulle tuli myös veriripuli. Soitto klinikalle, kaikkien kipulääkkeiden antaminen tuli lopettaa välittömästi. Käytiin omalla klinikalla yhteensä neljä kertaa huhtikuun ja toukokuun aikana, huhtikuun lopussa oltiin jo siinä jamassa että takaraajaa kannettiin lenkeillä jo useamman metrin ajan eikä se ollut enää vähäistä hypytystä, sekä Kuutar alkoi yhtäkkiä pelkäämään pintoja – se ei uskaltanut enää kävellä tutussa rappukäytävässä tai eläinklinikan lattialla. Omaeläinlääkäri totesi, että hän ei valitettavasti osaa auttaa enempää ja epäilee neurologista vikaa.

Neljänneltä klinikkareissulta toukokuun alussa kävelin itkien kotiin, Kuutar kantaen takaraajaansa noin puolet matkasta kotiin. Itsellä oli hyvin avuton olo – mitä tässä voi seuraavaksi tehdä? Sain monia ehdotuksia ja neuvoja ystäviltä ja tutuiltani, että olin aivan pää pyörällä. Otin yhteyttä seuraavaksi fyssariin, joka sanoi heti kättelyssä että tämä vika vaikuttaa neurologiselta, eikä sitä voi hieronnalla tai fyssarikäyntien avulla hoitaa.

Oireet pahenivat kuitenkin hyvin nopeasti toukokuun aikana. Jouduin kantamaan Kuutaren rappuset ylös ja alas, sillä se ei suostunut niitä enää tulemaan, vaikka aiemmin niissä ei mitään ongelmaa ollut. Alaspäin se välillä olisi halunnut yrittää tulla, mutta pyrki tulemaan vasen kylki edellä, joten oli turvallisempaa kantaa se. Lenkeillä se aloitti toisinaan oudon raajoilla eteenpäin ”sotkemisen”, joka vaikutti hetkittäiseltä koordinaatiohäiriöltä. Vasemman takaraajan kantaminen ja hypytys oli joka lenkillä tapahtuvaa, jopa kymmeniä metrejä, ja nyt Kuutar myös oli alkanut kääntämään päätään oudosti vasemmalle samalla, sekä sen silmissä oli aina outo katse kun se hypytti raajaansa. Lenkeillä Kuutar jarrutteli aina yhä aiemmin, eikä olisi halunnut kävellä mukana. Kotona se vain nukkui, eikä ollut enää oma iloinen itsensä, joka halusi aina leikkiä ja touhuta. Se oli hyvin sydäntäsärkevää, miten nopeasti pennulta sammui kaikki elämänilo. Monta yötä meni minulla itkiessä miettien, mikä on pennulle parasta.

Toukokuun puolessavälissä varasin jälleen uuden eläinlääkärikäynnin konsultaatiota varten, sillä seuraava askel luultavasti olisi ollut neurologi. Todella asiantuntevan ja ihanan eläinlääkärin kanssa keskustelimme pitkään, kävimme läpi vaihtoehtoja ja pohdimme mikä olisi pennulle parasta. Päätimme yhdessä, että emme laita pientä pentua enää mahdollisten magneettikuvien ja muiden rankkojen tutkimusten lävitse, vaan näiden neurologisten pahenevien oireiden perusteella eutanasia on varmasti koiran kannalta oikea ratkaisu. Viimeisenä viikkonaan Kuutaren silmistäkin huomasi, että sillä ei ole sitä samaa elämäniloa enää. En ole ikinä kokenut elämässäni mitään niin raskasta, kuin oman rakkaan pennun ikiuneen saattaminen.

Kuutar nukkui tuona aurinkoisena toukokuisena aamupäivänä rauhallisesti pois sylissäni, silittelin sitä koko ajan hellästi ja kerroin miten rakas ja tärkeä se on. Vielä raskaampaa oli kasata itsensä ja lähteä ajamaan kohti Eviraa, sillä oli itsestäänselvää, että tarkka syy tulee selvittää. Tunnin eläinklinikan pihalla itkettyäni pystyin vihdoinkin ajamaan Eviralle, jossa sydämeni hajosi jälleen pirstaleiksi ja kyyneleet virtasivat, kun sain rakasta pikku-Kuuta pitää vielä viimeistä kertaa sylissäni.
​
”Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht’äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri
sanaton.”

Tutkimussyy(t): Sairauden syyn selvitys
Näytemateriaali: kokonainen eläin
Vastaanottopäivä: 24.05.2017
Näytteenottopäivä: 24.05.2017
Eläinlaji: koira Rotu: kleinspitz
​Eläimen nimi: LAPINTÄHTI LYSITHEA

Tutkimustulos:
1. Lopetettu eläin.
2. Asteeltaan voimakas aivojen synnynnäinen kehityshäiriö, vesipää, ja aivokudoksen painuma ja rappeuma nestepaineen vaikutuksesta.
3. Munuaisten synnynnäinen kehityshäiriö, dysplasia, sekä kehityksen viivästyminen (sikiöaikaisia keräsrakenteita).
​
Kommentti:
Tutkimuksissa ei todettu kasvaimia, vierasesineitä, ulkoisia traumoja tai suuria verenvuotoja eikä merkkejä tulehduksista, infektioista / tarttuvista taudeista tai myrkytyksistä.

Avauskertomus:
Kuolemanjälkeiset muutokset ovat vähäiset. Koira pienikokoinen, lihaksistoltaan kohtalaisesti kehittynyt ja rasvavarastot ovat kohtalaiset. Aivoissa erittäin voimakas bilateraalisesti makroskooppisesti symmetrinen lateraalisten aivokammioiden laajentuma, korteks paikoin vain 4mm paksu. Iho, lihakset ja suuret nivelet normaalit. Pinnalliset imusolmukkeet normaalit. Suoliliepeen imusolmukkeet lievästi prominentit. Keuhkot vaaleat, sydän rakenteiltaan, muodoltaan ja kooltaan normaali. Kilpirauhasissa ja lisämunuaisissa ei silmämääräisiä muutoksia. Maksassa, pernassa, munuaisissa ja alemmissa virtsateissä ei silmämääräisiä muutoksia. Lisääntymiselimet silmämääräisesti normaalit, naaras. Mahalaukussa kohtalaisesti ruokasisältöä, limakalvolla ei merkittävää, haima punertava. Suolistossa kohtalaisesti sisältöä, limakalvoilla ei erityistä. Luusto konsistenssiltaan iänmukainen, kallossa ei aukiletta. (VK)
​
Histologinen tutkimus:
1. Munuaiset: fetaalisia glomeruluksia ja dysplastisia fokuksia bilateraalisesti.
2. Aivot: laajentuneiden aivokammoiden reunakudoksen kompressiota.
3. Keuhkot: maksa, perna, thymus, kilpirauhaset, lisämunuaiset, cmganglio, ovari, kohtu, sydän, suolisto, haima, mahalaukku, virtsarakko: Ei spesifisiä muutoksia.